Kun puhetta ja ilmeitä ei ole nousee rekvisiitta ja puvustus
erittäin merkittävään asemaan. Puvustuksella voidaan kertoa keitä lavalla on,
millaisia he ovat, kuinka he muuttuvat ja mikä on heidän suhteensa toisiinsa. Puvustus
luo merkittävän osan siitä, millainen on se maailma, jossa hahmot liikkuvat.
Yritän hieman raottaa teille puvustajan työn vaiheita tekstistä ensi-iltaan.
Työni alkoi Merkkimiehen parissa viime syksynä. Ensin tutustuin
käsikirjoitukseen. Kokosin lukukerroistani huomioita, fiiliksiä ja alustavia
ideoita ylös. Tutustuin näytelmän maailmaan ja siellä asustaviin ihmisiin.
Mietiskelin myös naamioteatterin rajoitteita puvustuksessa: hahmojen täytyy
olla erittäin selkeitä, puvustus voi kertoa katsojalle ison osan tarinaa, kun
ilmeet ja sanat ovat riisuttu pois, lisäksi vaatteiden täytyy olla nopeita ja
helppoja riisua ja pukea, sillä näyttelijä esittää useita hahmoja esityksen
aikana ja vaihdot voivat olla nopeita.
Kun käsikirjoitus alkoi käydä tutuksi, tapasin ohjaajat
ensimmäisen kerran. Suvilla ja Antilla oli aika selkeä käsitys siitä, miltä
hahmot näyttävät. Mielipiteet ja näkemykset soviteltiin yhteen niin hyvin, että
pystyin aloittamaan pukusuunnitelman työstämisen.
Suunnitteluvaihe sisälsi tekstin lukemista, ajattelua ja
piirtämistä. Hahmojen nopeat vaatevaihdot aiheuttivat paljon päänvaivaa: kuinka
tehdä vaatteista helppoja vaihdettavia näyttelijälle, tekemättä suuria
visuaalisia kompromisseja. Kuinka ylipäätään voi tehdä roolivaatteet jotka voi
vaihtaa täysin toisiin pahimmillaan parissakymmenessä sekunnissa. Ratkaisut
löytyivät mustasta pohjavaatetuksesta, kerrospukeutumisesta ja tarranauhasta.
Hahmojen suuri määrä vaikeutti myös kokonaiskuvan hallintaa,
oli vaikea keksiä niin erilaisia tyyppejä sisältävään maailmaan jotain
hallitsevaa teemaa, joka tekisi puvustuksesta yhtenäisen näköisen. Lopulta
ratkaisut löytyivät, kuten usein puvustuksissani, värimaailmasta. Jaoin hahmoja
erilaisiin ”väriperheisiin”, jotka valitsin siten, että eri ”väriperheet” eivät
riitele lavalla toistensa kanssa.
 |
| Alustava luonnos hahmosta |
Kun olin piirtänyt luonnoksen jokaisesta hahmosta ja
miettinyt teknisiä ratkaisuja nopeasti vaihdettaviin vaatteisiin, esittelin
luonnokset ohjaajille. Muutamia muutoksia asioihin tehtiin jo tässä vaiheessa.
Sitten alkoi haaliminen ja treeneissä istuminen. Noin sadan
tarkasti määritellyn vaatteen hankkiminen on aikamoista palapeliä.
Harrastajateatterissa budjetti on todella tiukka joten vaatteet hankitaan
kirpputorilta, pukuvarastoista ja työryhmän komeroista. Vaatteiden
etsiskelyvaiheessa muutun aina hieman maaniseksi. Päähän muodostuu tarkka lista
asioista, joita on löydettävä ja kaikkea ympärillään katsoo puvustus
mielessään. Kirpputorilla tulee käytyä melkein päivittäin. Ja ajatustyötä tekee
huomaamattaan koko ajan.
 |
| Puvustajan on hyvä katsoa mahdollisimman monet treenit |
Naamioteatterissa on todella tärkeää, että näyttelijä pääsee
aikaisin harjoittelemaan nopeat vaatevaihdot roolivaatteidensa kanssa, sillä
sekunnintarkassa toiminnassa, ei myöhästelemiseen ole varaa. Yritin siis
parhaani mukaan saada roolivaatteita pikaisesti näyttelijöiden käyttöön. Kun rahaa
ei ole käytettävissä, venähtää joidenkin vaatteiden hankinta pidemmäksi, sillä
ei voi vain mennä kauppaan ja ostaa haluamaansa. Kompromisseja alkuperäisiin
suunnitelmiin täytyy tehdä.
Puvustajan on erittäin tärkeää istua treeneissä katsomassa
näytelmän muotoutumista, sillä tekstistä saa vain pienen osan lopputuloksesta
tietoonsa. Monet vaatevaihdot ja toiminnan asettamat puvustukselliset
rajoitteet selviävät vain katsomalla esitystä ja sen valmistumista. Treenejä
katsoessa tulee myös aivan uudenlaisia oivalluksia ja monet ongelmakohdat
ratkeavat. Myös monet vaatteet eivät vain yhtäkkiä toimi lavalla niin hyvin,
kuin oli ajatellut. Kokonaisuuden hahmottaa kunnolla vasta lavalla nähtynä.
 |
| Työhuone olisi kätevä |
Ikävät yllätykset, stressi ja järjettömän näköinen
varastoksi muuttunut koti unohtuvat viimeistään silloin, kun kaiken näkee
valmiina. Silloin kun huomaa, että monen asian yhteistyössä olemme onnistuneet
luomaan maailman, joka on aivan uusi ja joka parhaimmillaan kertoo jotain
meidän maailmastamme ja meistä. Ja jossa
huonon näköiset sukat ovat toimivassa kokonaisuudessa aivan yhtä pieni ongelma,
kuin tässä meidänkin maailmassamme.
Loppusuorasta huojentuneena,
Onerva Luoma, Merkkimiehen puvustaja
