Syrjälän ”jyttikommuunissa” käy kuhina. On ensi-iltaviikon
tiistai, ja sen aistii ilmassa. Keittiön lattialla on levitettynä meikkisuteja ja -voiteita, puuterirasioita ja
-huiskuja, rajauskyniä ja pieniä erivärisiä paletteja. Puheensorina täyttää
huoneen, kun joukko näyttelijöitä harjoittelee tekemään maskeerauksiaan.
Ulko-ovesta kulkee ihmisiä sisään ja ulos. Peilitkin meinaavat loppua kesken, mutta
tunnelma on iloinen ja odottava.
NIMETÖN
– eli kuinka Kuikka Koponen huijasi koko ihmiskunnan Kuopion torilta avaruuteen-näytelmä
saa kantaesityksensä tulevana sunnuntaina. Perttu Purasen käsikirjoitus- ja
ohjaustyön työryhmä koostuu pääosin teatterin uusista jäsenistä. Uusia
jyttiläisiä syksyn pääsykokeissa valittiin yhteensä 13: kymmenen näyttelijää,
kaksi muusikkoa sekä puvustaja.
Esityksessä kuullaan elävää
musiikkia. Kahden hengen livebändin muodostavat Jussa Palve ja Juuso Aumala. He
vastaavat yhdessä myös musiikin sävellyksestä ja sovituksesta. Molemmilla on
pitkä tausta musiikin parissa. Mikä saa muusikon hakeutumaan
ylioppilasteatterin pariin?
Juuso: ”Olen nähnyt muutaman esityksen JYTiltä ja ne on
olleet kiinnostavia. Se on ollut se pääsyy. En tiedä olenko oikeastaan
teatteri-ihminen siinä mielessä, että mua kiinnostaisi kaikki teatteri. Kokeileva
teatteri kiinnostaa eniten. Olen itse enemmän musiikkiin suuntautunut, mutta
sountrackit on aina kiinnostaneet.”
Jussa: ”Halusin kokeilla omia rajoja ja kykyjä. Jotenkin
tuntui, että tää on sellanen paikka jossa pääsee ilmaisemaan itseänsä ja
toteuttamaan hulluimpiakin ideoita. Tässä projektissa on päässyt ilmaisemaan
itseään pääosin musiikillisesti, mutta uskon että pitkässä ajanjuoksussa
teatteri on varmasti hyvä paikka toteuttaa itseään laajemminkin.”
Molemmat muusikot ovat säveltäneet omaa musiikkiaan jo
pitkään, mutta eivät teatteria varten. Miten teatterimusiikin tekeminen eroaa
totutusta sävellysprosessista?
Jussa: ”Teatterissa musiikki ei ole välttämättä niin
sanotusti keskiössä. Ilmaisussa suurin vastuu on näyttelijöillä. Ääni on se
mikä tukee sitä mitä näyttämöllä tapahtuu, tai vastavuoroisesti aiheuttaa siinä
jonkun ristiriidan joka tuo tarinasta esiin jotain mielenkiintoista.
Teatterimusiikkia tehdään tukemaan jotain. Mutta jos tekee musiikkia vaan musiikin
vuoksi, niin se musiikki on itsessään se juttu. Soittotapaa on tietysti pitänyt
muokata, koska soittaa teatterissa.”
Juuso: ”Ne eroavat toisistaan aika paljon. Itselle musiikki
on todella lähellä sydäntä, ja teatterissa se pitää tehdä näytelmän ehdoilla.
Musiikki ei voi tehdä mitä vaan, vaan sen täytyy sopia kokonaiskuvaan.
Visuaalinen puoli ja musiikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään.”
Mitä instrumentteja Nimettömässä kuullaan?
Jussa: ”Juuson puolesta tulee viulua, melodicaa ja
kanteletta. Itse oon kasannut epämääräisen perkussiosetin, jossa on
pääasiallisesti rumpuelementtejä. Sitten siellä muun muassa poljetaan
matkalaukkua. Pääasiallisesti soitan itse perkussiojuttuja, mutta ollaan saatu myös
joku 90-lukulainen Casio. Sellainen tosi kynynen markettisyntikka, josta tulee
tietynlaisia äänimaisemia.”
Produktion treenikausi alkoi arkkityyppitripeillä, jotka
olivat kehollis-äänellisiä elämysmatkoja eri arkkityyppihahmoihin. Miten
musiikintekoprosessi alkoi?
Jussa: ”Trippien jälkeen me sulkeuduttiin huoneeseen, otettiin sieltä joku fiilis ja taltioitiin se rytmillisesti ja äänellisesti. Me tehtiin
niistä tiedostot, mutta niitä ei ole sellaisenaan juuri hyödynnetty lopullisiin
biiseihin niiden runkoina tai pohjina. Lopulliset musiikilliset maisemat on
syntyneet sellaisina hetkinä, että jotain kohtausta on
harjoiteltu ja ollaan seurattu sen kehittymistä Juuson kanssa ensin vierestä. Ollaan
katsottu kun näyttelijät treenaa ja sitten Perttu on sanonut meille että saisko
tähän musiikkia. Sitten ollaan vaan improvisoitu jonkinlainen biisi joka on
tullut jostain selkäytimestä samalla tavalla kun niiden arkkityyppitrippien
jälkeen – se vaan tulee jostain ja me kanavoidaan se. Sitten katotaan että
toimiiks se, ja jos se ei toimi, niin tehään muutoksia. Ja jos se toimii, niin
sit se toimii.”
Juuso: ”Me oltiin Jussan kanssa mukana useissa tripeissä.
Välillä seurattiin ja välillä tehtiin harjoitteita näyttelijöiden mukana.
Jossain kohtaa prosessia alettiin sitten kokeilla musiikkijuttuja. Tripin
jälkeen oli aina nopea sessio, laitettiin nauhuri päälle ja alettiin soittaa.
Niistä jutuista sai paljon ideoita, mutta niistä nauhoituksista ei taidettu
kuitenkaan ottaa mitään lopullisiin musiikkeihin. Se oli vaan semmosta fiilistelyä.”
Ette tunne toisianne entuudestaan. Miten yhteistyö on
sujunut? Onko teillä ollut yhtenäiset visiot? Onko tullut kädenvääntöä?
Juuso: ”Ei oo ollut kädenvääntöä, mutta välillä on aistinut
että musiikilliset taustat on erilaiset. ”
Jussa: ”Lähestymistavat meillä on erilaiset, mutta mitään
konflikteja ei oo ollut. Tosi kivuttomasti ollaan aina päädytty johonkin
pisteeseen. Silleen että toinen ehdottaa että kokeillaanko tällaista, ja toinen
on että no kokeillaan mitä tulee.”
Minkä tyylistä musiikkia näytelmässä kuullaan?
Jussa: ”Siellä on kamaa humpasta ambienttiin.”
Juuso: ”Lisäksi siellä on sellaista funkahtavaa virettä
paikoitellen.
Jussa: ”Joo, siellä on pari paikkaa joissa on selkeä groove.
Sitten itsellä tuli jossain vaiheissa semmoinen joku villi jazz-inspiraatio ja
se lähti sinne suuntaan täysillä. Se on vaan että miltä tuntuu.”
Juuso: ”Sitten siellä on kansanmusiikkityyppistä juttua.”
Jussa: ”Ja sit on vaan avaruusääniä.”
Ensi-iltaan on neljä kokonaista päivää. Mitkä on fiilikset,
jännittääkö?
Jussa: ” Hyvät on fiilikset. Ehkä on jopa sellainen
valheellinen turvallisuuden tunne itsellä. Ei hirveästi jännitä, tuntuu vaan
että istutaan alas ja vedetään niinku ollaan vedetty. Ja vedetään vähän
lonkaltakin välillä. Ei oo mitään hirveitä paineita, mutta mulla ei oo kyllä
yleensäkään tapana hirveästi paineilla. Silleen vaan stressittömästi, että jos
tulee jotain kierrepalloja mitä nyt esityksien aikana voi tulla, kaikkea
epämääräistä, niin pystyy nopeasti reagoimaan ja sopeutumaan niihin.”
Juuso: ” Soittaminen ei yleensä hirveästi jännitä, mutta
onhan tuo sellainen kokonaisuus, että pitää olla aika skarppina koko ajan. Olla
ajan tasalla siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Kyllähän se jonkin
verran vaatii sellaista positiivista jännitystä toimiakseen. Tällä hetkellä ei
tunnu juuri lainkaan jännitystä, vaikka ennen viime sunnuntain treenejä oli
pieni epämääräisyyden tunne niin, ettei oikein itse hahmottanut kaikkea. Nyt
alkaa jo muistaa, mitä näytelmässä milloinkin tapahtuu.”
Vielä loppukevennyskysymys. Kuvaile enskarin lähestymisen
aikaansaamaa fiilistä kolmella sanalla.
Jussa: ”Ei Tunnu Missään. Noi on ne mun kolme sanaa.”
Juuso: ”No mä voisin sanoa sitten että Tuntuu Jossain
Määrin.”
Teksti ja valokuva: Katariina Sarja