Elän, en pelkää, sano teatteri kun maantielle lähti

Jyväskylän ylioppilasteatteri on vuodesta 2014 asti ollut minulle jonkinlainen perhe opiskelukaupungissani. Perhe on vanhan kotitilan, Ilokiven, mentyä remonttiin ajautunut jonkinlaiseksi kiertolaiseksi ja väliaikaisesti asettunut Jyväskylän Kauppakadun Galleria Hoppaan. Tulevana viikonloppuna koettaa aika siirtyä eteenpäin ja jättää Hoppa taakse. Ylioppilasteatteri elää tällä hetkellä tilanteessa, jossa, aikamme kuvaan sopivasti, muutos on jatkuvaa.

Kuluva syksy on kuitenkin osoittanut teatterin elinvoiman. Galleria Hoppa muuntui väen käsissä teatteritilaksi, jossa harjoiteltiin ja vielä kerran, tulevana perjantaina, esitetään pienoisnäytelmäteosta Elä, pelkää. Samaan aikaan näytöskauden aikana Jyt järjesti muutamien aktiivisten jäsenten voimin myös suosituksi osoittautuneen päiväunitilan väsyneille ohikulkijoille ja toi syksyn harmauteen ja jatkuvaan kiireeseen pienen ripauksen rauhaa. Jatkaapa Päiväunila elämäänsä näytelmänkin muodossa tulevana keväänä. Vaikka kodittomus ei ole teatterillekaan pitkässä juoksussa hyvä asia, uskallan väittää, että siirtyminen Seminaarinmäen tiloista yläkaupungille on myös avannut uusia ovia teatterilliseen ilmaisuun: pieni tila, yläkaupungin elämä ja tiiviimpi yhteys sydänkaupunkiin ovat osoittautuneet mahdollisuuksiksi. Ylioppilasteatteri on tullut, ainakin hetkeksi, uudella tavalla osaksi Jyväskylän kaupunkikuvaa.

Vaikka tulevaisuus onkin tuntematon ja Jyt elää epävarmuuden varjostamassa tilassa, tunnelma ja henki on elähdyttävän virkeä. Kuluneen harjoitus- ja esityskauden aikana uudet ja vanhemmatkin jäsenet ovat ahtauden, säätämisen ja ylättävien pulmien kohdalla hitsautuneet yhteen. Vaikka kirjoitankin näyttelijän näkökulmasta ja olen ollut lähimmin tekemisissä Elä, pelkää-työryhmän kanssa, kuuluu kiitos suuresta työpanoksesta ja omistautuneen teatteri-ilmapiirin luomisesta kaikille Jyttiläisille. Teidän (meidän!) ansiosta(nne/mme) Jyt on antanut luovuutensa, taitonsa ja elämänhalunsa kukoistaa. Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia Hoppa-ajan toimintaan osallistuneita henkilöitä niin jytin sisä- kuin ulkopuoleltakin.

Tämä syksy on jälleen muistuttanut minua siitä, miten hienoa ja palkitsevaa teatterin tekeminen voi parhaimmillaan olla. Se on yhdessä tekemistä, tukemista, väsymystä, itkua, naurua, pahoinvointia, iloa ja korpeamista. Galleria Hopan aika on ollut näyttämöllisten läpimurtojen, kovan treenin, pienestä rakentamisen, kahvinkeittimien, väittelyiden, riettaan nahkojen, elläinten käsien ja transsi-bunnyjen kautta. Teatteri ei usein ole hohdokasta, mutta antoisaa yhtä kaikki. Pidetään huolta Jytistä jatkossakin. Eletään, ei pelätä (ainakaan liikaa).

-Peitsa Suoniemi (mä en oo se Turkka Kanerva).